pikavippiongelmat

Pikavippejä karhutaan yhä useammin

Luottohäiriömerkinnät ja siinä sivussa perintätoimistojen harjoittamat bisnekset ovat kasvaneet huimaa vauhtia pikavippien yleistyttyä. Maksamattomista pikavipeistä kertyy moninkertaisia summia alkuperäiseen vippiin verrattuna mikäli vipit jättää maksamatta. Helsingin käräjäoikeuden velkomisjuttujen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vuodesta 2006 lähtien, jolloin pikavippipalveluita alkoi syntymään kuin sieniä sateella.

Pikavippejä haettiin viime vuonna 258 000 kappaletta 58 miljoonan euron arvosta. Yleisin otettava pikavippi on keskimäärin 200 euroa, ja yleisin laina-aika 28 vuorokautta. Otetuista pikavipeistä joitakin prosentteja menee perintään asti, ja ongelmakäyttäjillä pikavippejä onkin jopa useista kymmenistä eri pikavippipalveluista. Lainanmyöntäjä voi anoa velkomustuomiota, ja luottohäiriömerkintää, kun lainan takaisinmaksu on myöhästynyt 60 vuorokautta. Kahdessa kuukaudessa huoleton rahankäyttäjä ehtii kuitenkin velkaannuttaa itsensä jopa useilla kymmenillä tuhansilla euroilla. Monissa tapauksissa entisiä pikavippejä kuitataan uusilla pikavipeillä.

Suosituimpia vipit ovat parikymppisten nuorten ja eläkeikäisten keskuudessa. Huolimaton ja ajattelematon rahankäyttö on suurin syy nuorison halukkuuteen ottaa pikavippejä, mutta eläkeläisillä radikaali tulotason lasku työelämän päätyttyä on saanut vanhemman väestön hullaantumaan pikavippeihin. ihmisten olisi kuitenkin syytä muistaa lainarahan olevan aina omaa rahaa kalliimpaa, joten menoja tulisikin olla yhtä paljon kuin tuloja, jotta ei velkaantuisi.